Muutin vuosi sitten Mikkeliin opiskelemaan. Nyt olen muuttamassa takaisin kotipaikkakunnalleni. Olen koko kevään miettinyt muuttoa takaisin. En vain halunnut lopettaa opiskelujani, koska tykkään alasta. Nyt olen saanut asiat järjestettyäni niin, ettei tarvitse lopettaa kouluani.
Olen samalla todella onnellinen, että uskalsin tehdä päätöksen. Toisaalta tuntuu, että luovuttaisin tai epäonnistuin.
Sillä vuosi sitten olin maailman onnellisin, kun vihdoin muutin pois kotikaupungistani. Pidin koulustani ja uusi kämppis on aivan ihana. Opiskelut sujuivat hyvin ja arki oli tosi kivaa. Vuosien masennuksen jälkeen vihdoin tuntui kivalta elää taas. Kaikki meni todella kivasti ja kevääseen asti.
Kun kulut siirtyivät etäopetukseen. Menin vanhemmilleni,
olin siellä muutaman viikon ja tulin takasin Mikkeliin. Sen jälkeen Mikkeli ei
ole tuntunut yhtään kodilta.
En osaa sanoa onko tämä tunne vain väliaikainen. Toisaalta
pitkän masennuksen jälkeen lupasin itselleni, että kuuntelen omia tuntemuksiani
tarkemmin. Nyt intuitioni sanoo, että muuta takaisin kotipaikkakunnalleni.
Minulle muutokset ja päätökset ovat aina olleet vaikeita.
Niin tälläkin kertaa on. Olen koko tämän viikon itkenyt ja ahdistaa todella
paljon. Ahdistus hävisi sillä sekunnilla, kun irtisanoin tämänhetkisen
asuntoni. Mikä on minun mielestäni todella hyvä merkki. Toisaalta tiedän olevani
seuraavan pari kuukautta aivan stressaantunut, sillä muutto on ihan hirveätä.
Eiköhän tästäkin selvitä.
Ainiin, tervetuloa uudistuneeseen blogiini. Kirjoitin tänne
keväällä, mutta lopetin liiallisen ahdistuksen takia. Nyt innostuin taas
kirjoittamaan.
